Etusivu







Ihan ensinnä olen hyvin pahoillani siitä, että sivut ovat vielä näin kammottavassa kunnossa!
Nämä ovat aivan ensimmäiset neoja koskevat sivuni, vaikka muunaiheisia sivuja minulla on ollut pystyssä monia. Loppujen lopuksi en ole kumminkaan mitenkään kovin hyvä sivujen tekemisessä, hyviä aiheita on joskus ihan mahdoton keksiä! Sitten kun tulee grafiikat ja kaikki muukin, tuntuu välillä olevansa ihan hukassa. Itse laitan mieluiten kaikista yksinkertaisimman kuvan sivuilleni. Nytkin kuvana on “sivujen nimi” eli lily of the valley tarkoittaa siis kieloa.
Ennen en ole tiennytkään mitään neoista. Sain kuulla niistä vasta reilu vuosi sitten. Ne ovat kyllä hyvä ja jokseenkin helppo aihe sivuille!
Toivon koko sydämmestäni että viihdyt sivuillani! Ja ai niin, käyttäjänimeni täällä on muuten Lily, joka tulee hoitolan nimestä.
♥: Lily
Ja vielä kerran, tervetuloa!